Iso-Syötteen laskettelukausi alkaa perjantaina – syksyllä tehty lumetusuudistus mahdollistaa aikaisen avauksen
Iso-Syötteen laskettelukausi alkaa perjantaina 29.10. Suomalaisista keskuksista Iso-Syöte avaa laskettelukautensa kolmantena, heti Levin ja Rukan jälkeen. Ensimmäisenä viikonloppuna laskemaan päästään perherinteeseen numero 9. Rinteeseen edellisviikolla asennettujen pillitykkien avulla alle kahdessa vuorokaudessa tehty lumi riittää Suomen eteläisimmän tunturin talvikauden avaukseen.
Olli Toivanen valmistelee rinnettä laskettelukuntoon Iso-Syötteellä 25.10.
Rinnekoneenkuljettaja Olli Toivanen levittää tiistaina uusien lance-, eli pillitykkien alle syntyneitä lumikasoja Iso-Syötteen Lumimaassa. Rinnekone eli tamppari liikkuu rauhallisesti edestakaisin, levittäen ohutta lumipatjaa lumetuskasojen välille. 22 uutta pillitykkiä saapui Iso-Syötteelle edellisviikolla suoraan keskieuroopasta. Ne olivat viimeinen silaus pitkin syksyä tehtyyn lumetus- ja rinnevalaistusprojektiin.
Lunta ei ole paljon, mutta se ammattitaitoisella työllä se saadaan riittämään rinteen avaamiseen syyslomalaisten iloksi
” Lunta ei ole paljon, mutta se ammattitaitoisella työllä se saadaan riittämään rinteen avaamiseen syyslomalaisten iloksi,” kertoo Hiihtokeskus Iso-Syötteen rinnepäällikkö Mikko Törmälä. ”Aiemmin teimme heti kauden alussa kaiken talvikaudelle tarvittavan lumen, mutta nyt pääsemme avaamaan kauden ja voimme jatkaa lumetusta pitkin kautta vaikkapa yöaikaan. Kevättä varten tarvittavat lisälumetukset tehdään sitten tammi-helmikuun pakkasilla, kun ilmat ovat optimaaliset ja lumetus kaikkein tehokkainta.”
Uudet pillitykit tekevät lunta Iso-Syötteellä 22.10.
Uuden tykkikaluston ja pakkasten saapuminen lähes yhtä aikaa saavat hymyn rinnepäällikön huulille: ”saimme juuri uudet tykit paikalleen, kun syksyn ensimmäiset pakkaset saapuivat. Tarkoitus oli alkuun testailla uutta kalustoa ja mihin se pystyy.” Uusi järjestelmä lunasti lupaukset kuitenkin yllättävän nopeasti; ”saamme rinteen auki ennätyksellisessä lumetusajassa, eihän siihen voi olla muuta kuin tyytyväinen!” Törmälä iloitsee.
Iso-Syötteellä lasketellaan tulevana viikonloppuna rinteessä numero 9, hisseistä on avoinna sompahissi. Viikonlopun hissiliput myydään avajaisviikonlopun kunniaksi puoleen hintaan normaalista. Hissi pyörii perjantaina klo 17-21, lauantaina klo 10-17 ja sunnuntaina klo 10-15.